Tiistaina oltiin Puijolla Elmon, Allun ja Monan kanssa lenkillä. Alku meni mukavasti lumipalloja umpihangesta hakiessa ja juostessa. Yhtä äkkiä ei Vilmaa ollut missään. Se onkin tehnyt pienimuotoisia katoamistemppuja silloin tällöin mutta nyt sitä ei kuulunutkaan takaisin. Me lähdimme seuraamaan Vilman jälkeä hangessa mutta hävitimme sen ja sitten vaan tyydyimme huutelemaan ja etsimään. Ei jälkeäkään Vilmasta. Kello alkoi lähentyä ilta seitsemään ja pimeäkin jo oli. Soitin hätäkeskukseenkin tuntomerkit jos joku hiihtäjä sattuisi näkemään. Yhtä äkkiä kun Vilma oli kadonnut se jostakin ilmestyi meidän luo. Kyllä oli riemu suuri kun äiti löytyi. Kotona valoisassa huomasimme Vilman olevan TOSI likainen. Se oli varmasti kaivanut jotakin onnetonta supia tai myyrää kolostaan eikä huomannut ajan kulumista eikä kuullut meidän kutsua. Kyllä tuntui 1,5 tuntia pitkältä ajalta ja kyllä säikäytti.